Taiteestani 3

Minun maalauksestani vuodesta 2018

kirjoitti Goro Shintami 2019 alkukeväällä

Takaisin aloitussivulle, takaisin taiteilijan sivulle

 

Kerron maalauksistani, jotka ovat valmistuneet vuonna 2018.
Viime aikoina olen maalannut vain vesivärillä. Se on helppo ja nopea työväline, joka sopii minulle, kun maalaukset ovat luonnoksia tällä hetkellä. Kun ideat tulevat, minun täytyy panna niitä muistiin ja täytyy kokea, toimiiko idea oikein? Olen ajattelut, että maalaan isoja tauluja joskus, kun sopiva hetki tulee.


Tammikuussa

Valmistui kaksi taulua, jonka nimi on "Elämän virta". Aloitin niitä edellisenä vuonna mutta ne valmistuivat vasta uuden vuoden päivän jälkeen. Maalaisin kaksi "Elämän virta"-taulua myös edellisenä vuonna. Tällä kerralla halusin tehdä maalaukset hiukan värikkäämmäksi kuin edellisen vuoden.


Keväällä
Aloitin seuraavien teoksien suunnittelua. Olin tekemässä kolme merenneito-veistosta melkein valmiiksi. Teki mieli maalata seuraavaksi. Teki mieli jatkaa vanhojen maalauksien teemat uudestaan.
Yksi niistä on nauhalla tehdyt mandala-sarja, jonka aloitin vuonna 2004 ja jatkoin vuoteen 2013 saakka. Olen valmistanut yhteensä 22 mandalaa. Silloin kun en tiedä enää, mitä pitäisi tehdä taiteessa tai elämässä, mandala ilmestyy maalauksessani. Toisen sanoen minun tekee mieli maalata mandalaa, kun tarvisen taukoa. Se rauhoittaa mieltäni ja samalla voin mietiskellä asioita.
Toisena ajatuksena oli "Elämän saattaja"-sarja, jonka aloitin v.1998 ja jatkoin vuoteen 2001 saakka. Näissä kuvissa vauvat ovat myös päähenkilöitä. Vauva-teema ilmestyy usein taiteessani. Minulla on aavistus, että minun tekee mieli maalata vauvoja, kun tunnen, että jokin suuri muutos on tulossa taiteessani tai elämässäni. Olen valmistanut yhteensä 10 maalausta tällä teemalla. Olin myös yhdistänyt elämän saattajan teemaan nauha-mandalaan vuonna 2013, mutta en muistanut tätä tällöin, kun olin maalaamassa. Huomasin sen vasta lokakuussa, kun olen aloittanut kirjoittamaan tätä tekstiä..
Kolmantena ajatuksena oli jumalatar. Minulle tulee hyvä mieli, kun maalaan pyhiä hahmoja. Elämän saattajan, enkelin tai jumalattaren hahmot kuuluvat tähän ryhmään.


Huhti- ja toukokuun aikana

Aloitin vanhojen maalauksien tarkistusta ja myös piirsin hyvin karkeita luonnoksia uusia maalauksia varten ja valmistin piirustuksia
toisille papereille. Yleensä piirrän toiselle ohelle paperille ja sitten siiran valmispiirustuksen oikealle paperille myöhemmin. Se on hyvin yleinen perinteinen tapa. Piirsin kaksi ympyrää nauhalla ja laitoin niiden sisälle kaksi naishahmoa, toinen hahmo on ylösalas väärin päin.


Kesäkuussa
Alkoi kesäloma. Toimin taiteen opettajana silloin. Minulla oli aika maalata ilman kiirettä kesällä.
Kahden ympyrän mandala: Ensin aloitin alastoman hahmolla samalla tavalla kuin v.2004;n maalaus. Näissä hahmot pitävät toisensa kädet kiinni. Hahmot olivat ilman vaateita ja myös vaateiden kanssa maalauksissa tällä kerralla. Minun taiteessa ihmiset ovat alastomina hyvin usein. En halunnut, että taiteessani näkyisi aikaa, eikä aluetta. Vaateet ovat ihmisten tekemiä. Vaateiden kautta näemme, missä alueessa se on tehty, ja milloin se oli. Vaateiden etuna on niiden paljon monimutkaisempi muoto ja monipuolisempi väri kuin alastoman ihmishahmossa. Sen lisäksi vaateissa on myös arvokkuus.


Heinäkuussa
Valmistin neljä maalausta. Nauhalla tehdyn ympyrän määrä kasvoi kolmeksi, neljäksi, yhdeksäksi ja 13ksi.
Kolme ympyrän mandala: Ympyrän sisäpuolella on eri maailma. Maalasin vihreää vuorta ja sinistä taivasta kolmen ympyrän sisälle tässä mandalassa.
Neljän ympyrän mandala: Kun maalasin neljän ympyrän mandalaa, eri ympyrän vuoristoihin tulivat eri värit. Väriympyrän 6 päävärit on käytetty. Näyttää hyvin värikkäältä.
9 ympyrän mandalassa taustan maisema ei tarvinnut enää. Värien vivahde, vaaleasta tummaan, värikkäästä värittömään, sopi tehtävään paremmin. Mandala, jossa on keskihahmo, miellytti minua.
13 ympyrän mandala: Seuraavassa on 13 ympyrän mandala. Tarkasti sanottuna 12 pientä ympyrää ja yksi iso ympyrä keskellä. Ison ympyrän sisälle tuli kaksi hahmoa ylösalas väärinpäin ja päällekkäin. Tämä kaksipäinen ja neljän käden hahmo on mystinen jopa minullekin. Kun olin suunnittelemassa väriä, huomasin, että nauha ei ollut yksi, vaan kolme. Tähän saakka olen yrittänyt piirtää ympyröitä vain yhdellä nauhalla. Kolmen värin nauha oli sattuma, mutta tykkäsin sitä. Värit ovat iloisempia, sirkusmaisia.


Elokuussa
Tuhannen käsin jumalatar: Kun maalasin 13 ympyrän mandalaa "Sielun sisaret", minulle tuli ajatus, "Jumalattaren voi sijoittaa tähän." Kun kuu vaihtoi, aloitin Jumalatar-hahmon maalausta. Tällä kerralla shiva muuttui Tuhannen Käsien Jumalattareksi, joka pelastaa ihmisiä kärsimyksestä. Itä-Aasiassa se on melko yleinen hahmo, vaikka se on yleisesti naisellinen mieshahmo. Tässä kuvassa nauhan merkitys on katoamassa taakse.
Elämän saattaja: Seuraavassa maalauksessa yhdistin mandalan elämän saattajan teemaan. Piirsin kaksi kappaletta 13 ympyrää ja yhdistin niiden yhteen. Nauhojen määrä on kolme kuten 13 ympyrän nauhat. Elämän saattaja-hahmo on samanlainen kuin minun Maria-veistoksen hahmo. jonka olen valmistanut edellisenä vuonna.
Ganesha: Seuraavassa on "Ganeshan syli". Minulla on kolme taustatarinaa tässä kuvassa.
Ensimmäinen on vaimoni uni. Vaimoni kertoi hänen unesta yli 10 vuotta sitten. Hänen unessa minä ratsastin ja tyynnyttelin raivossa olevaa vaaleanpunaista elefanttia. Se uni jäi mieleeni ja minun teki mieli tehdä elefantin jossakin vaiheessa.
Toinen on eräässä kirjassa oleva kertomus, jossa kerrottiin että Jumala katsoo maailmaa jokaisen ihmisen silmien kautta. Meidän katseen takana on Jumala. Kun olin miettimässä tätä asiaa, selkälläni tunsin lämpöä, kuten minun takana on joku minua halaamassa. Ymmärsin, että sen tarinan takana voisi olla tällainen kokemus.
Kolmantena on tv-sarja Sense8, jossa Intialainen nainen Kala muisteli kokemusta lapsuudesta. Hän oli ehkä 8-vuotias ja äitinsä kanssa meni Ganesha-juhlaan, jossa on paljon ihmisia ja monta suurta Ganesha-patsasta, joita ihmiset vetävät kärryllä, ja siellä hän eksyi ja tutustui poikaan. Poika vei Kalan suuren Ganesha-patsaan sisään. Ja hän näki patsaan silmäaukosta maailmaa. Kala näki maailmaa Ganeshan silmän kautta.
Tässä kuvassa tyttö ei ole Ganeshan sisällä vaan sen sylissä. Ja he katsovat maailmaa yhdessä. Maalatessa tätä tunsin lämmintä energiaa minun selässäni kuin Ganesha tai joku henki on halaamassa minua. Se oli minulle merkittävä henkinen kokemus. Kun katsoin tätä maalausta myöhemmin, samanlainen kokemus tapahtui minulle usein.


Syyskuussa toinen Tuhannen Käsin Jumalatar valmistui. Tällä kerralla nauhasta tehty ympyrä ei tullut mukaan. Edelleen kuva on symmetrinen. Voisi kutsua tämän maalauksen tyyliä eräänlaiseksi mandalaksi edelleen tai ehkä ei tarvitse kutsua sellaiseksi enää.


Lokakuussa valmistui kaksi pientä taulua, Enkeliä leikkiä jumalatar ja Perhosta leikkivä jumalatar. Syyskuussa valmistunut "Tuhannen käsien jumalatar" näytti perhoselta ja myös enkeliltä. Kehitin ideat eteenpäin.


Marraskuussa valmistui neljä pientä taulua, Keiju ja kukka, Keiju ja vauvat, Suojelusenkeli ja minä ja Joulun ilo. Edellisen kuun perhonen näytti keijulta. Teki mieli maalata keijuja. Maalasin kukan kanssa oleva keijun ensin ja sitten vauvojen kanssa olevaa keijun. Jälkimmäisessä yhdistin "elämän saattaja"- teeman kanssa. Edellisen kuun "Enkeliä leikkivä jumalatar" muutui oikeaksi enkelihahmoksi, jolla on tyttö suojeltavana. Viimeisenä on joulupukki, joka jakaa joulun iloa, ei joululahjoja. Musta lyhyt parta näyttää komealta.


Joulukuussa valmistui neljä pientä taulua, Joutsenlampi, Musta joutsen, Sininen enkeli ja Vihreä nainen. Enkelin siivet muistutti minulle joutsenen siivet ja minulle tuli mieleen yhdistää enkelin ja joutsen. Tästä tuli joutsenlampi. Mustajoutsenen enkelillä ei ole siipiä enää, hän näyttää aivan samaa kuin miespari. Tarvittaessa jokainen ihminen voi auttaa toista kuten enkeli auttaa. Enkelihahmo on valaistumisen avustajana seuraavassa. Myös vihreä metsän henki auttaa valaistumista.


Vuonna 2019 alussa
Tammikuussa valmistui neljä taulua.
Äitimaa ja elämän puu ja Tulen kansa: Halusin saada elämän voimaa itselleni maasta, puusta ja tulesta.
Ganesha ja me: Halusin tuntea siunausta avioliitollemme.
Elämän saattaja: Halusin saada iloisemmat värit, kevyemmöt värit kuin edellisen vuoden maalauksen.

Minusta tuntuu siltä, että kehitän maalauksia äitimaan teeman ja elämänpuun teeman parissa keväällä. Mutta en tiedä vielä, mitä tapahtuu?

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Maalaukset vuodesta 2018, kaikki ovat vesivärimaalauksia

Tammikuu 2018

Elämän virta (1) 40x60cm

Elämän virta (2) 40x60cm

Kesäkuu 2018
   

Peilin taika 30x40cm

Päivä ja yö 30x40cm

Kahden jumalattaren mandala 30x40cm

Heinäkuu 2018
 

Kolmen jumalattaren mandala 40x40cm

Neljän jumalattaren mandala 40x40cm

Yhdeksän jumalattaren mandala 40x40cm

Sielun sisaret 40x40cm

Elokuu 2018
   

Käsien jumalatar 40x60cm

Elämän saattaja 40x60cm

Ganeshan syli 40x60cm

Syyskuu 2018

Tuhannen käsien jumalatar 30x40cm

Lokakuu 2018
 

Enkeliä leikkivä jumalatar 21x30cm

Perhosta leikkivä jumalatar 21x30cm

Marraskuu 2018
 

Keiju ja kukka 21x30cm

Keiju ja vauvat 21x30cm

Suojelusenkeli ja minä 21x30cm

Joulun ilo 21x30cm

Joulukuu 2018
 

Joutsenlampi 21x30cm

Musta Joutsen 21x30cm

Sininen enkeli ja minä 21x30cm

Vihreä nainen ja minä 21x30cm

Tammikuu 2019  

Äitimaa ja elämänpuu 30x40cm

Tulin kansa 30x40cm

Elämän saattaja 40x60cm

Ganeshan ja me 40x60cm

 

Takaisin aloitussivulle, takaisin taiteilijan sivulle